15 Kasvit elävät

 

1.osa

 

Ensimmäisen osan tavoitteena on aluksi perehdyttää oppilaat kasvien kasvamiseen. Sekin on eräänlaista liikettä. Selvimmin voidaan kasvamista tarkkailla itämisen yhteydessä. Itävän jy­vän laidasta ilmestyy näkyviin juuri, sitten työntyy maan pinnalle ensimmäinen kasvulehti. Auringonkukan siemen ei jääkään itäessään maan alle, vaan varrenalku kiskoo oietes­saan siemenkuoren ja sirkkalehdet näkyviin.

Kasvi ei kasva joka kohdastaan samalla tavalla. Tämä voi­daan todeta auringonkukan taimesta tekemällä sen varteen merkkejä tasaisin välein. Huomaamme, että varren yläosa kasvaa nopeimmin. Vielä selvemmin kasvukohdat voidaan ha­vaita samalla merkintäkeinolla juuresta. Koe osoittaa, että juuri kasvaa kärjestään.

Sipulista versoavat lehdet kasvavat pituutta tyvestään. En­täpä haaroittuminen? Jos kasvin latvaverso katkaistaan, voi sivusilmujen kasvu kiihtyä ja näin syntyy uusia haaroja.  Kasvit voivat suorittaa myös ”varsinaisia” liikkeitä. Pai­kasta toiseen. eivät kasvit ‑ mikroskooppisia muotoja lukuun ottamatta ‑ voi eläinten tavoin liikkua, mutta yksittäisiä osiaan ne kyllä liikuttavat. Mimosa eli tuntokasvi on tästä parhaiten tunnettu esimerkki. Kosketuksen aiheuttama rep­sahtaminen ulottuu lehdyköistä jopa koko kasviin. Jos taas huonelehmuksen tai happomarjan kukkia hipaisee, niiden he­ teet liikkuvat ja karistavat ’ siitepölyä. Huomattavasti hitaam­pia kasvien liikkeitä voidaan havainnollistaa kuvaamalla niitä kameralla pitemmän ajan puitteissa ja näyttämällä kuvat nopeutettuina. Täten voidaan tarkastella kasvuliikkeitä kuten itämistä, juurien kasvua, kukkien puhkeamista jne.

Kasvien liikkeet aiheutuvat useimmiten ulkoisesta ärsyk­keestä kuten lämmön vaikutuksesta. Tämän voimme todeta esim. tulppaanin ja krookuksen kukan aukeamisesta. Kylmän tullen taas monen kasvin kukat sulkeutuvat. Samoin valo vai­kuttaa kasvin liikkeisiin. Niinpä vuokon kukat ovat auki päi­visin ja sulkeutuvat hämärän tullen. Viimeksi mainittuja sano­taankin uniliikkeiksi. Jos valaisemme kasveja vain toiselta puolelta, ne kääntyvät valoa kohti, koska varren valaistu puoli kasvaa hitaammin kuin varjossa oleva.

Myös vetovoima toimii kasvusuuntaan vaikuttavana ärsyk­keenä. Monet puut, kuten mänty, kasvavat vääjäämättä maan keskipisteestä poispäin. Maan vetovoiman vaikutus voidaan todeta nopeakasvuisilla taimilla parhaiten, Varsiosalla on tai­pumus kasvaa ylöspäin, juurilla alaspäin. Tämä voidaan ha­vaita kääntämällä taimiruukku joksikin ajaksi kyljelleen ja sit­ten taas pystyyn.

2.osa

 

Ohjelman toisessa osassa tarkastellaan edelleen kasvin osien erilaista kasvamista ja tämän merkitystä. Havaita kuinka sateessa lakoontunut nuori vilja nostaa tähkäpäät jälleen ylös, koska korsivarren solmut kasvavat alapuolelta nopeammin kuin yläpuolelta. Elämänlanka taas kiipeää ti.  myöten ylöspäin, ja jos tuki on liian loiva, kasvi pyrkii löytämään pystymmän kiipeilytuen valoon päästäkseen.

Mutta elottomatkin kasvin osat voivat liikkua. Näin tekevät havupuiden käpysuomut kuivuessaan. Ne taipuvat ulospäin siemenet lenninsiipineen irtoavat tuulen vietäviksi.

3 osa

 

Kolmannessa osassa tutkitaan erilaisten kukkien rakennetta ja kukan kunkin osan merkitystä pölytyksen, hedelmöityksen ja siementen kehityksen kannalta. Useiden esimerkkien valossa tutustutaan kaikenlaisiin verhiöihin, teriöihin sekä näiden välimuotoihin. Todetaan myös, että kukilla on oma s metriansa.

Kasvien lisääntymisen kannalta tärkeimpiä elimiä ovat joita verhiö ja teriö ympäröivät, nimittäin heteet ja emit.  Niidenkin lukumäärä, muotoja sijainti vaihtelee tavattomasti kasviryhmissä. Saamme myös nähdä mitä tapahtuu, kun siitepölyä on kulkeutunut heteen ponnesta emin luotille. Siitepölyhiukkasesta kasvava siiteputki työntyy emin vartalon ka sikiäimeen, siinä olevan siemenaiheen munasoluun, jolloin siitepölyhiukkasen sisällys aiheuttaa hedelmöityksen. Siemenaiheista tulee siemeniä ja sikiäimestä muodostuu hedelmä. viimeksimainittu voi olla pieni pähkylä mansikan turvonneen kukkapohjukkeen pinnalla, mehevä luumarja yksine siemenineen tai pitkänomainen kurkku, jossa siemeniä on lukemattomia.

 

67 Pesä

 

Ohjelma perehdyttää maakotkan elinta­poihin ja osoittaa sen olevan tärkeä lenkki luonnon tasapainon säilyttämisessä’.  Maakotka on nykyään melkoinen harvi­naisuus. Esim. Eestissä, jossa ohjelma on kuvattu, tavataan alle kymmenen pe­ sää. Kotkapariskunnalla on poikasen hoi­dossa selvä työnjako: koiras saalistaa, naaras paloittelee saaliin ja ruokkii poi­kasta. Jos emo kuolee, menehtyy poika­en nälkään runsaudenkin keskellä.  Maakotkan saaliseläimiä ovat jänikset, teeret, metsot, peltopyyt ja kahlaajat, Eestissä mm. harmaahaikarat. Suurem­paa riistaa ovat ketut, näädät ja kauriinva­sat.

Kun kotkanpoikanen on kolmen viikon ikäinen, se osaa jo itse näykkiä lihanpala­sia äitikotkan repimästä saaliista. Parin kuukauden ikäisenä sitä ei uhkaa enää mikään... ellei ihminen. Maakotkan ja erään toisen suuren harvinaisuuden, mustahaikaran, suojaamiseksi on Eestis­sä rauhoitettu eräät suot lailla. Tämän an­siosta pääsevät Vielä tulevaisuudessakin maakotkan poikaset kokeilemaan siipien­sä . kantavuutta, kun ne ovat päässet kol­men kuukauden ikään. Ensimmäinen lento on tavallisesti lyhyt eikä se ulotu ko­vinkaan kauas pesästä. Mutta nälkä saa kotkan taas liikkeelle ja pian se lähtee van­hempiensa kanssa ensimmäiselle pyynti­ retkelle.

 

 

72 Karhunpojan uintiretki

 

Ohjelma kuvaa karhunpojan vael­lusmatkaa erämaassa. Välillä me­sikämmen pysähtyy syömään mar­joja ja

kaivamaan toukkia lahosta puusta. Metsässä asustaa myös paljon muita eläimiä. Tutut nisäk­käät hirvi, kettu,

orava ja jänis asustavat samoissa maisemissa karhunpojan kanssa. Metsän sii­vekkäistä kuvataan mm. tikkoja,

pöllöjä ja metso. Jopa ylväs laulu­ joutsenkin pesii metsälammella. Ruokaa haeskellen ja välillä

kuperkeikkojakin heitellen karhunpoika­nen matkaa kohti joutsenen asus­tamaa lampea. Kuumana kesäpäi­vänä

raikas kylpy piristää paksu­karvaista nallea. Ohjelmassa voi tutustua moniin pieniin ja suuriin metsän eläimiin sekä nauttia met­sän omista äänistä. Ohjelmassa selostuksen hoitavatkin eläimet it­se, ihmisen ääntä ei näissä korpi­maisemissa kuulla.

 

 

73 Mehiläisyhdyskunta

 

Tämä 3‑osainen, uusintana nähtä­vä ohjelma havainnollistaa hyön­teisten elintapoja. Ensimmäisessä

osassa tutustutaan mehiläisyh­dyskunnan elämään, toisessa osassa seurataan mehiläisten hoi­toa ja kolmannessa

osassa tarkas­tellaan mehiläisten tärkeää roolia osana koko luonnon kiertokulkua.

Mehiläisten elämää lähietäisyydel­tä havainnoivien kuvien avulla katsoja pääsee itsekin osallistumaan

tuon hyödyllisen hyönteisen ”arki­ askareisiin”: keräämään mettä, ra­kentamaan kennoja pesiin, tuulet­tamaan

pesää helteisellä säällä.

 

 

 

80 Viirupöllö

 

Ohjelma kertoo viirupöllön pesimi­sestä ja elintavoista.

Viirupöllö (ruots. slaguggla) on ai­ka suuri pitkäpyrstöinen pöllölaji, jolla on nimensä mukaisesti pitkittäisviiruinen höyhenpuku. Tämä pöllölaji pesii harvinaisena van­hoissa metsissä ja keväällä sen soidinääni kuuluu kauas. Taitava Juonnontuntija voi matkia sitä ja näin houkutella sen lähemmäksi.  Viirupöllön pesä on usein tuulen katkaiseman kelopökkelön päässä olevassa onkalossa, mutta se pesii myös sitä varten asetettuihin avoi­miin pönttöihin. Huhtikuussa viiru­ pöllöllä on 2‑4 munaa ja naaras hautoo niitä lähes kuukauden ajan. Poikaset ovat lentokykyisiä noin viiden viikon ikäisinä.

Viirupöllön ravintoa ovat etupääs­sä pikkunisäkkäät (hiiret ja myyrät) j . a näiden puuttuessa myös jänik­senpojat ja oravat.

Varoitus: viirupöllön pesälle ei pi­dä mennä varomattomasti, sillä naaras saattaa raadella tunkeilijaa pahasti. Eräät lintuharrastajat ovat varomattomuuttaan menettäneet näön silmästä. Toinen vaarallinen pöllölaji on lehtopöllö.

 

 

80 Grönlanninhylje

 

Ohjelman tavoitteena on grönlanninhylkeen elämänvaihelta seuraa­malla osoittaa oppilaille sen vuosi­miljoonia

vaatinut sopeutuminen arktiseen elinympäristöönsä. Sa­malla osoitetaan oppilaille ihmi­sen vastuu tämänkin

eläinryhmän säilymisestä myös tulevaisuudes­sa.

Kevättalvella St. Lawrencen lah­delle lisääntymään kerääntyvä hyl­jelauma on maapallon kolmesta

grönlanninhyljekannasta suurin. Naaraat synnyttävät poikasensa jäälle ja imettävät sitä kahden vii­kon ajan.

Vastasyntynyt 9‑kiloinen poikanen kasvaa tässä ajassa noin 35 kg:n painoiseksi vonkaleeksi.Näin nopea kasvu

on tärkeä sopeu­tumisen muoto arktisissa oloissa. Samoin se, että vastasyntyneellä poikasella, jolla ei vielä ole

eristä­vää rasvalkerrosta, on erityisiä rus­kean rasvan varastoja, jotka muut­

tuvat heti lämmöksi. Grönlanninhylkeet voivat elää yli 30‑vuotiaiksi. Urokset tulevat suku‑kypsiksi 5 vuoden

ikäisinä. naaraat hieman nuorempina. Hylkeet viet­tävät elämänsä jään läheisyydes­

sä, myös vaelluksillaan. Ne lepää­vät, synnyttävät poikasensa ja vaihtavat karvansa jäällä, kun taas syöminen ja

pariutuminen tapahtu­vat uidessa. Vuotuinen hylkeenpyynti on ollut St. Lawrencen lahdella perinne jo

1800‑luvun alusta lähtien. Viimeai­kaiset suojelutoimenpiteet ovat kohdistuneet etenkin kuuttien sää­limätöntä

teurastusta vastaan. At­lantilla on toista miljoonaa grön­lanninhyljettä, joten laji ei aina­kaan vielä ole vaarassa

kuolla su­kupuuttoon. Mutta jos poikasista vuosittain lahdataan 30‑40 %, ku­ten viime aikoina on tapahtunut,

pahenee tilanne nopeasti. Toistai­seksi vain pyyntiaikaa ja –kiintiötä on saatu rajoitettua.

 

 

 

 

94 Saloharjun homenokka

 

Ohjelman tarkoituksena on pereh­dyttää oppilaat metson ulkomuo­toon ja soidinkäyttäytymiseen, täs­sä

tapauksessa sellaiseen yksi­löön, joka omaa selviä häirikön piirteitä. Uutisia ukkometsojen

häirikkökäyttäytymisestä on alka­nut ilmaantua lehtiin yhä useam­min, vaikka metsokanta sinänsä

on uhkaavan vähissä. Ohjelma osoittaa myös, että nämä kaksi seikkaa ovat ilmeisesti yhteydessä toisiinsa.

Metsot eivät voi enää parhaina­kaan vuosina saavuttaa entisaiko­jen runsasta kantaa nykyisissä, yksitoikkoisissa hoitometsissämme.  Erämies ei enää tapaa kymmenpäi­siä parvia, vaan saa olla tyytyväi­nen parin kolmen metson näkeminen. Pahimmassa tapauksessa metsot ovat kokonaan hävinneet laajoilta alueilta tai ‑ kuten ohjelmassa ‑ metsokukko saa omin nokkinensa pitää soidinmenonsa.  Ja johan vähemmästäkin saa neu­rooseja.

Kansa käyttää vanhasta urosmet­sosta nimeä ”homenokka”. Juuri tällaisesta vaarista on ohjelmassa

kyse. Iästään huolimatta sekin tun­tee maaliskuun koittaessa verensä kuumenevan. Silloin ilmestyy

mäntykankaan hangelle metson jalan­jälkien viereen siipien viistämiä vii­ruja. Itse soidin tapahtuu lähes

täydessä yön pimeydessä. Kun metsokukkoja on paikalla useam­pia, ne aloittavat soitimensa en­nen aamun

sarastusta yöpymisok­sallaan, lennähtävät sitten maa­han suorittamaan varsinaisen soi­dinlaulunsa. Se voidaan

jakaa kol­meen osaan: näppäilyt, kulaus ja hiominen. Hiljaa alkavat näppäilyt kiihtyvät, sitten seuraa kulaus

”kIikkop” ja lopuksi metso hioo "sui‑si, sui‑si, sui‑si, sui‑si”. Hion­nan aikana ei metso näe eikä kuule mitään,

minkä entisajan salamet­sästäjät hyvin tiesivät.

Välillä koiraat käyvät toistensa kimppuun niin, että höyhenet pöli­sevät. Mutta minkäs teet, jos olet soitimella yksin, kuten ohjelman homenokka? Metson soitimeen on ikiajoista liittynyt’ kilpaileva osa­ puoli, toinen urosmetso. Kun sel­laista ei ole kilpakosijaksi kelpaa silloin paikalle tuotu metsonkuva, samoin huuhkajannäköinen atrap­pi. Paremman puutteessa kelpaa vaikka ihminen, ohjelmassa home­ nokka käy kuvaajan kimppuun.

 

95 Hämähäkki

 

Tanskalaisvalmisteisessa dokumenttielokuvassa tutustutaan hämähäkin elä­mään. Harvinaislaatuisissa ja havain­nollisissa, aivan lähietäisyydeltä taidok­kaasti tallennetuissa kuvissa saadaan seurata muun muassa hämähäkin us­komattomasta symmetriavaistosta to­distavaa seitinkudontaa. Saaliin toivos­sa tämä niveljalkainen pingottaa seitinohuen pyydyksensä vaikkapa kahden puunrungon varaan kulkemalla kärsi­vällisesti seittiä punoen rungosta toiseen maata pitkin.

Ohjelmaan sisältyy myös studiojak­soja, joissa lavastetuissa koetilanteissa selvitetään hämähäkin ruumiin ja ais­tien toimintaa.

 

95 Kettu

 

Kettu on petoeläin ja nykyisin yleinen lä­hes kaikkialla maassamme. Vaikka ket­tu uskaltautuukin aivan asutuksen lä­heisyyteen, se on erittäin arka ja varo­vainen. Kettu on lisäksi tavattoman epä­luuloinen ja sen vuoksi metsästäjän on sitä vaikea yllättää.

Helmikuun lopun ja maaliskuun alun vaiheilla on kettujen kiima‑aika. Silloin ne juoksentelevat kuutamoisina Öinä pitkin hankia. Pennut syntyvät keski­määrin 7‑8 viikkoa pariutumisen jä­lkeen. Ketun pesä voi olla kivikossa, ladon alla tai maakolossa. Pesälle on tunnusomaista kova löyhkä, ja sieltä johtaa aina varauloskäytävä, jotta emo pääsee vaaran uhatessa livahtamaan pakoon.  Poikaset leikkivät jo 3‑4 viikon ikäisi­nä pesän ulkopuolella emon valvoessa niiden touhuja. Varttuessaan pennut tarvitsevat paljon ruokaa. Kesällä sitä onkin saatavissa. Monet pikkujyrsijät, linnut ja linnunpoikaset, jänikset ja ru­sakot joutuvat ketun saaliiksi. Maalais­talon pihapiirin laidalta se saattaa silloin tällöin siepata kanan.

Elokuussa poikaset tekevät pieniä retkiä lähimaastossa aivan omin päin.  Marraskuun lopulla tai joulukuun alus­sa on ero lopullinen. Silloin nuoret ketut alkavat itsenäisen elämänsä. Naaras hoitaa pennut yksin, sillä uros on moniavioinen.

Talvella kettujen elämä ei aina ole helppoa. Hangen alta ne pyydystävät hiiria ja myyriä. Lumen aikana ne tulevat myös haaskalle, sillä jäniksiä ja rusakoita on vaikea saada jatkuvasti pyydyste­tyksi. Lumeen suojautuneet metsäka­nalinnut joutuvat usein ketun saaliiksi.

 

95 Rantakäärmeen vuosi

 

Käärmeillä on oma tärkeä merkityksen­sä luonnossa. Usein niitä kuitenkin ta­petaan tarpeettomasti. Niitä pelätään, jopa vihataankin. Tämän ohjelman ta­voitteena on herättää oppilaissa kiin­nostusta ja suojelunhalua maamme ma­telijoita kohtaan. Ohjelmassa kerrotaan rantakäärmeestä, joka on lailla rauhoi­tettu.

Tämä nopea ja notkealiikkeinen ma­telija elelee vesien rannoilla Etelä‑ ja Keski‑Suomessa. Se herää talvihorrok­sesta huhtikuun lopulla. Ohjelmassa nähtävä rantakäämeiden talvehtimis‑ ja parittelupaikka on kuvattu Hyvinkään Kytäjällä.

Elokuva selvittää, miten hienosti ran­takäärmeen rakenne tekee mahdolli­seksi sen tärkeät elintoiminnat, kuten liikkumisen, lajikumppanin löytämisen, saaliin etsimisen ja syömisen. Ohjel­massa tutustutaan myös rantakäärmeen elinpiirin eläimiin: mm, punarintaan, hirveen, metsävikloon ja hiirihaukkaan.  Rantakäärme sekoitetaan usein kyy­hyn. Sen voi erottaa kyystä useimmiten keltaisten niskatäplien perusteella. Jos­kus ne kuitenkin puuttuvat ja silloin myrkyttömän rantakäärmeen voi helposti sotkea tummiin kyy‑yksilöihin. Ohjel­massa esitellään myös muita kummallekin käärmelajille tyypillisiä tuntomerk­kejä.

Loppukesällä rantakäärmenaaras munii 8‑40 munaa lehtikasoihin, piho­jen komposteihin ja karjasuojien lanta­ kasoihin. Syksyllä nämä käärmeet palaavat taas tutuille talvehtimispaikoilleen.

 

 

98 Havumetsä

 

Havumetsä on ruotsalaisvalmisteiseen, ekologiaa käsittelevien lyhytelokuvien sarjaan (ks. myös Lehtimetsä, joka esitellään­ s. 14) kuuluva ohjelma, jossa seurataan havumetsän elämää eri vuodenaikoina. Ohjelmassa selvitetään luonnon ikuista kiertokulkua, eläinten ja kasvien kamppailua elintilasta ja ole­massaolosta osana luonnon suurta ra­vintoketjua. Ohjelma osoittaa muun muassa, kuinka puut käyttävät tehokkaasti hy­väkseen auringon tarjoaman energian. Osa auringon energiasta ulottuu tieten­kin myös maaperään. Kaikilta eläimillä, kuten esimerkiksi linnuilla ja hyönteisillä­, ja myös sienillä, marjoilla ja muilla kasveilla on oma tärkeä ja tarkoituksen­ mukainen tehtävänsä osana luonnon itsensä muovaamaa. Elämän jatkuvuuden mahdollistavaa ravintoketjua vuodenajoilla on tärkeä roolinsa metsän elämän uusiuttajana: talven aikana esimerkiksi heikot yksilöt menehtyvät ja tekevät näin tilaa uudelle elämälle. Ohjelmana Havumetsä karttaa tietoisesti luontoa käsitteleville ohjelmille tavanomaista maalailevaa romantisoin­tia ja avaa katsojalle ikään kuin ikkunan

luonnon realistiseen näkemiseen: mitä metsässä itse asiassa tapahtuu.

 

307 Suon tarina

 

Tunnelmallisessa luon­to ohjelmassa tutustu­taan luonnon moni­muotoisuuteen suolla.

Selostuksen sijasta ohjelmassa nähdään tai­dokkaita luontokuvia ja kuullaan ot­teita Saint‑Exuperyn sadusta

Pikku prinssi.

Suon komeat asukkaat, kurjet, lähtevät talveksi, mutta palaavat taas kevään tullen. Kurkien lisäksi suolla ja sen läheisyydessä nähdään pöllöjä sekä monenlaisia vesilintuja ja metsä­kanalintuja. Kauempana kukkuu käki.  Suolla viihtyvät myös sammakot ja monet pikkujyrsijät. Ohjelmassa nähdään­ myös oravia ja muita nisäkkäitä, Suon kasvisto on myös runsas. Samoin siellä elää lukuisa joukko erilaisia hyönteisiä.

Luonnon rauha järkkyy, kun ihmi­nen saapuu suolle koneineen ja ryhtyy kuivattamaan suota. Ojitus alkaa, eikä sammakko enää voi uida. Vesi katoaa, ja luonnonolosuhteet muuttuvat. Mi­ten käy suon eläinten ja kasvien?

 

 

 

 

 

                        - Lisätietoja filmeistä löytyy myös Reijo Väisäsen työtilassa olevista kansioista.